KURPITSAPASTA

Friday, November 11, 2016

Kurpitsasesonki alkaa vedellä ihan viimeisiään, mutta vielä näitä herkkuja on löydettävissä kauppojen hyllyiltä. Kurpitsa on ollut itselleni aika vieras raaka-aine aiemmin, enkä ole siitä oikein osannut mitään valmistaa, kunnes sain tämän reseptin kaveriltani muutama vuosi sitten. Myskikurpitsapastasta tuli välittömästi joka syksyinen suosikkimme ja mikäli kaipaat viikonlopulle helppoa ja herkullista reseptiä, suositan ottamaan tämän talteen. 



1 suuri tai kaksi pientä myskikurpitsaa kuorittuna ja lohkottuina
2 rkl oliiviöljyä
Suolaa
Muskottia
Kaksi kourallista babypinaattia
Täysjyväpastaa

Pistaasipähkinäpesto (tämän voi valmistaa jo tarvittaessa hyvissä ajoin valmiiksi):
2 valkosipulin kynttä
Yhden sitruunan mehu
1,5 dl pistaasipähkinöitä 
1,5 dl erilaisia yrttejä (esim. basilikaa, persiljaa ja korianteria)
Noin 1 dl parmesan raastetta pestoon + hiukan annoksen päälle
Oliiviöljyä
Mustapippuria ja suolaa


Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lorauta pilkottujen kurpitsojen päälle öljyä, suolaa ja muskottia. Paahda lohkoja uunissa ( noin 20-30 min) kunnes ovat pehmenneet ja saaneet pintaan kauniin pinnan.

Laita tässä välissä pastavesi kiehumaan ja valmista pasta.

Valmista pesto; laita kaikki aineet lukuun ottamatta oliiviöljyä sekaisin tehosekottimeen ja hurauta koneella sopivaksi tahnaksi. Lisää lopuksi oliiviöljyä sen mukaan, kuinka juoksevaa haluat tehdä pestosta. Voit tarvittaessa lorauttaa joukkoon myös vähän vettä, jos pesto tuntuu liian jäykältä. Pesto sulaa lopuksi lämpimän pastan joukkoon ja muuttuu juoksevammaksi.

Sekoita lopuksi pesto, babypinaatti, paahdetut kurpitsat ja pasta yhteen, rouhi päälle mustapippuria ja suolaa ja viimeistele parmesan- juustolla.


Tintti

Follow Stellar Stories blog on: Facebook Bloglovin Instagram

No Comments Yet, Leave Yours!