REMONTTIKATSAUS

Wednesday, October 5, 2016

Remonttia on aikataulun mukaan jäljellä aika tasan kuukausi ja mieli alkaa olla jo aika malttamaton näkemään lopputuloksen. Asunto näyttää tietysti tässä vaiheessa ulkopuolisen silmin olevan ihan pommituksen jäljiltä, mutta pitkän purku- ja pohjatyövaiheen jälkeen iloitsee oma silmä valmiista pinnoista ja nopeasti etenevästä kokonaisuudesta.

Lattioita on työstetty syyskuun aikana pitkään, sillä ne vaativat pitkäjänteistä työtä tasoituksen kanssa. Tulevat suurehkot laatat vaativat aivan millin suoran pohjan eteiseen, keittiöön ja kylpyhuoneeseen ja remontin alkuvaiheessa päätimme myös asentaa koko asuntoon lattialämmityksen. Tämän johdosta lattia vaati paljon pohjatyötä, mutta on pian valmis lattioiden asennukselle. Parketti sekä kaikki laatat saapuivat asunnolle eilen ja asennetaan paikalleen heti, kun lämmitys on ehtinyt olla tarpeeksi kauan päällä.



Kaikki väliseinät rakennettiin uusiksi ja villat vaihdettiin uusiin. Seiniä emme juurikaan siirrelleet, mutta muutaman oviaukon siirsimme ja yksi laitettiin umpeen kokonaan. Seinät on nyt tasoitettu ja ne ovat pintamaaleja vaille valmiit. Katon osalta suurin työ on myös tehty. Teemme koko asunnon osalta uuden kattopinnan, jotta saimme ne perinteiset urat piiloon ja moniin huoneisiin tehtiin alaslaskuja. Kattoon tullaan asentamaan paljon spottivaloja ja näille on sähköt nyt valmiina.

Tulevat vaatekaapit ovat saaneet jo kehikkonsa ja huoneissa näkee paremmin tulevien huonekalujen paikkoja ja mittasuhteita. Asunnolla käydessä mieli karkaa jo usein sisustuksen viimeisiin yksityiskohtiin, kun tulevia ratkaisuja on helpompi hahmottaa. Eteisestä löysimme onneksemme mahdollisuuden syvennykselle, jonne saamme koukkuja tuomaan hiukan lisää säilytystilaa kaapin lisäksi. Eteisessä pienen murheenkryynin aiheutti tismalleen suunnitellun kaapin keskellä kulkeva saunan hormi, jonka vuoksi kaappitila väheni suunnitelmista ja tämän myötä jokainen pienikin syvennys ja lisäkoukku tulee tarpeeseen.

Keittiö

Kylpyhuoneet ovat vielä täysin koskemattomia samoin kuin vaatehuone sekä kodinhoitohuone. Nämä vaativat viemäreiden siirtoa ja putkitöitä vielä ja ne tehdään viimeisenä muiden huoneiden jälkeen. Päädyimme muuten lopulta tilaamaan kodinhoitohuoneen puusepältä urakoitsijan kautta, se tuli lopulta lähes saman hintaiseksi muiden tarjousten kanssa ja on tietysti ihana vaihtoehto, kun tehdään tismalleen mittojen mukaan.

Keittiö saapuu asennettavaksi muutaman viikon kuluttua. Siihenkin teimme vielä maanantaina pikaisen muutoksen, kun huomasimme kulkuväylän jäävän hiukan liian kapeaksi ja yksi laatikosto vaihdettiin kapeampaan. Keittiön taso on nyt valittu ja se mitataan ja tilataan sitten aivan viimeisenä, kun kaikki muu on paikallaan. Keittiötä jännitän edelleen todella paljon ja ihan malttamattomana odotan sen asennusta.

Eteisen kaapin raamit. Keskellä näkyy hormi ja oikeassa reunassa kohta, johon saimme kaiverrettua syvennyksen koukuille.

Se yksi pakollinen remonttimurhe saatiin tietysti mekin kokea viime viikolle (toivotaan tämän jäävän ainoaksi). Sähkömiehellämme oli ollut hiukan huonompi päivä ja hän ei ollut oikein tullut toimeen urakoitsijan kanssa. Omassa kiukussaan hän oli sitten käynyt poraamassa jo pintaa vaille valmiit alas lasketut katot reikiä täyteen ja vetänyt johdot niistä läpi.. Juu, uusiks meni siis ja sähkäri vaihtoon.  Onneksi uusi löytyi heti ja tämän ei pitäisi aiheuttaa aikataulumuutoksia remonttiin.


About five weeks only before our renovation should be ready! 


Tintti

Follow Stellar Stories blog on: Facebook Bloglovin Instagram

4 comments:

  1. Hei! Näyttääpä tutulta. Kirjoittelin jo aiemmin, että meillä on ihan vastaava projekti menossa. Se on kyllä palkitsevaa, kun saa näkyvää pintaa aikaan. Tsemppiä teille projektiin ja kirjoittele taas tänne kuulumisia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Ansku, muistan edelliset kommenttisi tietysti hyvin! Miten teidän projekti etenee? Tämä on nyt niiin palkitseva vaihe, kun alkaa nähdä valmista pintaa. Äsken asunnolla käydessä, oli olohuone ja keittiö saaneet jo kattopinnat noiden "kiskojen" päälle ja keittiössä jopa ensimmäinen pohjamaalikerros, jee! Näytti jälleen niin paljon paremmalta. :)

      Toivottavasti te olette selvinneet ilman suurempia vastoinkäymisiä? Tänään oltiin meillä saatu myös nuo edellisen sähkärin poraamat ylimääräiset rei'ät kaikki umpeen, huh.

      Tintti

      Delete
  2. Moi Tintti! Kyllähän vanhan talon saneerauksessa tulee kaikkea pientä vastaan :-) Eilen huomasimme, että keittiö- ja kylppärikalusteemme toimittavan firman suunnittelija oli suunnitellut pienempään kylppäriimme vetolaatikollisen allaskaapin, jonka sisään ei mahdu ollenkaan vesiputkia :D. Vaihtoon menee! Viikonloppuna mies asensi vinyylilattioita - oli muuten yllättävän onnistunut valinta tuo vinyyli - ja tällä viikolla jatkuu parketin asennuksella. Töitä tehdään nyt hartiavoimin, että saadaan talo muuttokuntoon (muutto 2 viikon päästä).

    Toivottavasti teet taas pian uuden remonttipostauksen :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka Ansku! Voihan ei....kuulostaa jotenkin niiiin perinteiseltä remonttihaasteelta :/ Onneksi nuo ovat korjattavissa ja toivottavasti tuo kalustefirma hoitaa allaskaapin kuntoon? Oih tuo vaihe, kun lattia saadaan asennettua! Sitä niin kovasti täällä jo odotetaan, meillä ehkä tällä viikolla edessä..lattialämmityksen täytyy ehtiä olla sitä ennen tarpeeksi kauan päällä ja tällä viikolla voisi tuo aika tulla meillä täyteen. Tuo vinyyli on muuten itselleni ihan tuntematon, täytyy siihen tutustua. Mutta oj oj, kaksi viikkoa!!! Niin lähellä teillä jo muutto!!

      Palailen pian taas remppakuulumisten kanssa :) Kivaa viikkoa! :)

      Tintti

      Delete