HI THERE, MASSIMO!

Wednesday, October 26, 2016

Yksi alkusyksyn ilahduttavimpia uutisia on ehdottomasti ollut Massimo Duttin kauan odotettu rantautuminen Suomeen. Massimo Dutti kuuluu suosikkimerkkeihimme etenkin työpukeutumisen saralla ja on siksi aiemmin ollut must-pysähdys aina matkoillamme. Toisaalta - aiemmin merkin ollessa hieman hankalammin saatavilla, on ainakin välttynyt "who wore it better" -tilanteilta. Suosikkeihimme merkiltä kuuluvat muun muassa kauluspaidat, välikausitakit, kesämekot, siistimmät housut - you name it!



Olin suunnitellut meneväni liikkeeseen ajan kanssa vasta ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta kuinkas ollakaan löysin itseni puolivahingossa avajaislauantaina salini vieressä sijaitsevasta myymälästä väentungoksessa sovittelemasta kenkiä - jumppahousuissa. Vaikka tunnelma liikkeessä oli hyvin tiivis, avajaishulinassa oli myös puolensa; ehdin ilokseni vaihtaa kassajonossa kuulumiset muun muassa Sea That Sparkles -Janican kanssa. Kaiken kaikkiaan onnistunut retki; ensimmäiset pakkasaamut tuntuvat nyt huomattavasti mielekkäämmiltä, sillä jalkaan voi sujauttaa pehmeällä ja lämpimällä vuorella varustetut, matalakorkoiset nilkkurit.

Betina 

If we Stellar girls were to only pick one brand we could wear, it would be Massimo Dutti. We absolutely adore the brand for it's quality materials, broad assortment for both work and leisure and beautiful accessories. We are thus really excited to finally have a store of our own in Helsinki! 


Follow Stellar Stories blog on: Facebook Bloglovin Instagram

No Comments Yet, Leave Yours!