HÄÄPÄIVÄ

Sunday, September 4, 2016

Syyskuun ensimmäinen viikonloppu tarkoittaa meille juhlapäivää, jo kuudetta kertaa. Puuhääpäiväämme juhlitaan aiemmasta poiketen, sillä normaali traditiomme palata hääjuhlapaikallemme ravintola NJK:lle illalliselle ei sunnuntaisin onnistu.  Tällä kertaa juhlistamme brunssin merkeissä, ensi vuonna sitten taas perinteiseen tyyliin.  

Hääpäivänä käyn usein ihastelemassa henkarissa lepäävää hääpukuani. Tykkään siitä edelleen hurjasti ja valitsisin varmasti hyvin samanlaisen, mikäli nyt olisin valintaa tekemässä. Omani hankin aikoinaan Jenkeistä Vera Wangilta ja sen ostaminen oli kokemus jo itsessään. Kokemus ihanien pukujen ansiosta, mutta myös siksi, että rapakon toisella puolen nämä hääasiat otetaan usein hiukan vakavammin. Pukujen ostamiseen liittyy paljon dramatiikkaa, jota mekin pääsimme seuraamaan sivusta.


Kävin joululomalla muutamaan otteeseen sovittamassa erilaisia mallipukuja ja loman lopuksi teimme valitsemastani puvusta tilauksen. Tällöin otettiin ensimmäiset mitat ja pukua alettiin ommella. Huhtikuussa matkasin Bostoniin uudestaan ja tällöin oli sovittuna loman ensimmäiselle päivälle  ensimmäinen sovitus, parin päivän päähän toinen ja loman viimeiselle sitten kolmas, jolloin sain puvun mukaani. Liikkeessä haluttiin viimeistellä puku pienintä piirtoa myöten kantajalleen sopivaksi ja yksityiskohtiin paneuduttiin tarkkaan. 

Joulukuun sovituksessa tapasin morsiamen, joka aivan hysteerisenä sovitti pukuja itkien lohduttomasti tämän olevan jo kolmas pukunsa. Kaksi aiemmin ostettua eivät tuntuneetkaan enää omalta ja oli saatava kolmas vaihtoehto. Pienen stressin ymmärsin siinä vaiheessa, kun kuulin häiden olevan kahden viikon päästä. Amerikkalaiset morsiamet eivät voi kuvitellakaan menevänsä naimisiin käytetyssä puvussa ja tyttörukalle oli ehdittävä ompelemaan vielä yksi puku alusta asti muutamassa viikossa normaalin neljän kuukauden toimitusajan sijaan. Tyttö halusi minutkin makutuomaririvistöönsä ja ääni väristen annoin omat kommenttini hänelle peläten väärää sanavalintaa ja totaalista hermoromahdusta. 

Huhtikuun viimeisessä sovituksessa saavuimme Newbury Streetin liikkeeseen ja sähköistä ilmapiiriä olisi voinut leikata viikateveitsellä. Liikkeessä oli asioimassa hiukan vanhempi morsian, joka Birkin ja useamman karaatin kihlatimantti heiluen käskytti koko henkilökuntaa ja antoi heidän kuulla kunniansa siitä, ettei kaikkia hänen haluamiansa pukujen mallikappaleita voitu ommella hänen size 0 kokoonsa. Hänen lähdettyään liikkeestä tuli ompelija luokseni huohahtaen "I thought she would eat me alive". Ompelijaparka ei meinannut saada pukuuni nuppineuloja kiinni käsien täristessä pitkään tuon morsiamen jäljiltä.  

Oman pienen showni sain viimeisessä sovituksessa ompelijan kysyessä paljonko aion laihduttaa häihin ja kuinka paljon pienemmäksi puku siis ommeltaisiin. Vastasin hänelle ihan tyynesti ettei tämä ole suunnitelmissa ja että puvun voi ommella siihen kokoon, jota silloin olin. Rouva meinasi tästä pyörtyä ja katsoi minua lautasen kokoisin silmin, ettenkö tosiaan aio laihduttaa laisinkaan. Vastattuani kielteisesti käveli hän vielä myymälän puolelle äitini luo varmistamaan, että olihan tytär ymmärtänyt kysymyksen oikein ja etteikö tosiaan ole edessä minkäänlaista häädieettiä. Sovimme sitten yhteistuumin, että puku ommellaan todella tiukaksi, jolloin se istuu hääpäivänä täydellisesti, kun morsiamelle kuuluva jännitys on varmasti hiukan pienentänyt minua.


Puvun kotimatka ei sujunutkaan sitten aivan ongelmitta eteen nousseen tuhkapilven vuoksi. Jäin Bostoniin jumiin muistaakseni kolmeksi päiväksi, jonka jälkeen sain tiedon lennosta Reykjavikiin (hassua, juurikin siis sinne pahimpaan tuhkapesään). Jatkolentoa en tuossa vaiheessa vielä saanut varmistettua, mutta lentoyhtiöstä luvattiin, että matka jatkuisi siitä sujuvasti Tampereelle. Ehdin jo hieman säikähtää tekstiviestissä ollutta TMP -lyhennettä, että minut ohjataan pukuineni suoraan Timbuktuun. Tähän kaikkeen hässäkkään en halunnut ottaa arvokasta pukua mukaan, vaan sovimme vanhempieni tuovan sen perässä kesällä heidän tullessaan Suomeen. Tämä oli hyvä päätös, sillä kaiken muun lisäksi viimeinen tupaten täynnä ollut bussikyyti Tampereelta Helsinkiin olisi ollut suuren pukupussin kanssa hiukan epämiellyttävä.



Puku saapui onnekkaasti kesällä kotiin ja onneksi siihen ei tarvinnut tehdä minkäänlaista muokkausta enää ennen häitä. Se istui kuin hansikas hääpäivänä sen päälleni pukiessani ja oli täydellinen mekko juhlia siihen astisen elämän ihaninta päivää.

Postauksen kuvat on ottanut Sakari Röyskö.


Already six years as a wife! 


Tintti

Follow Stellar Stories blog on: Facebook Bloglovin Instagram

4 comments:

  1. Tätä oli kiva lukea. Huippua, että on tarinaa puvulla jaettavaksi. Tuo jenkkien hää- tai mikä tahansa juhlakulttuuri on varmasti oma lukunsa. Olen ymmärtänyt, että kaunusleikkauksiakin tehdään paljon ennen häitä, laihduttaminen on vielä pientä :D
    Ystävämme pitivät myös aikoinaan hääjuhlat NJK:lla ja käyvät ymmärtääkseni myös joka vuosi hääpäiväillallisella siellä. Oma hääpäivämme on huomenna ja päätimme mennä romanttisesti Naughty BRGR:iin afterworkpurilaisille :D Noo, myöhemmin sitten ilallistamaan pidemmän kaavan mukaan kun lastenhoitaja ilmoittautuu.
    Ellen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Jenkeissä ollaan tosiaan näissä(kin) asioissa aika omassa sfäärissä. Ja tosiaan, varmasti monen morsiamen häävalmisteluihin kuuluu paljon kaikkea laihdutusta rankempaakin. Näitä ei onneksi minulle lähdetty suosittelemaan, heh :) Tämä on kyllä tarina ja kokemus, jota en varmasti ikinä unohda ja jota tulee muisteltua usein.

      Hyvää hääpäivää teillekin siis! <3 Ihanalta kuulostavat teidän suunnitelmat, välillä on tosiaan kiva juhlistaa rennomminkin. Etenkin nyt lasten kanssa sitä arvostaa ihan kaikenlaista kahdenkeskistä vapaa-aikaa. :) Tämä alkusyksy tuntuu yleistyneen todella paljon häiden ajankohtana ja omastakin tuttavapiiristä löytyy monia näihin aikoihin hääpäiväänsä viettävää.

      Tintti

      Delete
  2. Mikä tarina! Ja nuo jenkkien bridezillat ovat vatmaan tarua hurjempia otuksia. Ja pukusihan on todella kaunis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunis :) Tämä hääbisnes on kyllä ihan toista Amerikassa..kokemus tosiaan ja ihanat tarinat jäivät muistoksi :)

      Ihanaa sunnuntaita!

      Tintti

      Delete