WEDDING OUTFIT

Monday, August 15, 2016

Tänä kesänä on ollut ilahduttavan monta tilaisuutta pukeutua niihin vaatekaapin kauneimpiin mekkoihin. Etenkään häitä ei voi koskaan olla liikaa ja ne ovat ehdottomasti niitä kesäjuhlista parhaimpia. Etenkin nyt, kun suurin hääbuumi alkaa omasta kaveripiiristä olla takana päin, osaa näitä juhlia arvostaa ihan todella paljon. Hiukan haikeaakin on ajatella, ettei kaverihäitä enää välttämättä ole ihan kauhean monia edessä. 

Tällä kertaa halusin itse pukea mekon, jossa on pitkät hihat sekä helma. Vaikka elokuu olisi vielä aikaa, jolloin kesän rusketuksen ansiosta hihattomien ja lyhyempien helmojen käyttäminen tuntuu kaikista mukavimmalta, tuntui tämä vaihtoehto loppukesän häihin sopivalta. 


Kevyen materiaalinsa ansiosta mekko on peittävyydestään huolimatta kesäinen, eikä tuntunut yhtään liialta. Huomaan myös käyttäväni pitkähihaisia mekkojani kaikista eniten ja mieluiten. Tällaisia mekkoja on minusta usein hiukan hankala löytää, vaikka ne olisivat ympäri vuoden usein niitä kaikista monikäyttöisimpiä. Kovin avonaiset mekot eivät muutenkaan ole koskaan tuntuneet ihan omimmalta ja tällaisissa kevyissä ja ilmavissa pidemmillä hihoilla varustetuissa mekoissa tunnen oloni aina mukavimmaksi. 

Se ei ole varmasti yllätys, että tämäkin mekko on löytynyt suosikkimerkiltäni. Majen mekkovalikoima on laaja ja näitä pitkähihaisiakin mekkoja on yleensä ainakin muutama valikoimissa joka sesonkina. 

Hiuksien osalta en tällä kertaa ehtinyt kampaajalle, eikä hiusten laittoonkaan jäänyt ihan liiaksi aikaa. Niinpä kampauksena toimi oma suosikkini ja luottovaihtoehtoni tällaisiin tilaisuuksiin; niskaan kieputettu letti. Tämän kestävämpää kampausta ei ole ja tämä myös onnistuu aikalailla satavarmasti aina. Hiukseni eivät muuten ole luonnossa näin punertavat kuin alla olevassa kuvassa, jostain syystä kamera taikoo niihin punertavan sävyn. 



Last time I showed you my favorite summer dress and this blue dress I wore at our friends wedding belongs to the same category. Absolutely a favorite of mine and from the same favorite brand. I love dresses with long arms and I often find them the most elegant and stylish. The fabric of this dress is really light and airy and this gets one to feel very beautiful. 

Tintti

5 comments:

  1. Kaunis kokonaisuus! :) Tiedätkö toimittaako Maje´n verkkokauppa Suomeen?
    Maisa/pienet.suloisuudet@gmail.com

    ReplyDelete
  2. Kiitos :) Majen oma verkkokauppa ei tänne toimita, mutta muutamat kv-nettikaupat kyllä. Esimerkiksi Net-a-Porterilla on aina jonkin verran Majea valikoimissaan. Saisi olla minun puolestani enemmänkin :)

    Tintti

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Mukavaa päivää! :)

      Delete
  3. Upea asu! Kuninkaallishenkisyyttä jopa sanoisinko ;)
    Ellen

    ReplyDelete