TYYLI-IDOLEISTA

Sunday, March 6, 2016

Muistatteko vielä aikaa, kun inspiraatiota pukeutumiseen saatiin ensisijaisesti lehdistä ja tv-sarjoista Pinterestin ja blogien sijaan? Ajallisestihan tästä ei edes ole kovin kauan; sosiaalisen median mukanaan tuoma muutos on vain ollut niin kokonaisvaltainen, että on vaikea edes muistaa aikaa ilman inspiraatioboardeja ja dagens-asuja. Päädyimme taannoin sattumalta keskustelemaan omista tyyli-idoleistamme ja siitä ketkä ovat osaltaan tietoisesti tai tiedostamattamme vaikuttaneet pukeutumis- ja meikkityyleihimme vuosien saatossa. Koska olemme tyylillisesti keskenämme varsin samanlaisia, ei ollut yllättävää että myös inspiraatiolistoiltamme löytyi yhtäläisyyksiä - mutta myös eroavaisuuksia.




Hauskinta oli, että päädyimme ylipäätään keskustelemaan tyyli-idoleista siten, että tunnustimme molemmat aikoinaan harjoitelleemme ahkerasti etuhiusten letittämistä ohimolle Lauren Conradin inspiroimana. Meihin ja varmasti moneen muuhun ikäiseemme vaikuttanut L.A. -kaunotar toi salakavalasti tyyleihimme nestemäisen eyelinerin, rusettipannat ja -ponnarit sekä rennot lainekiharat. Osa näistä - kuten siipimäinen rajaus - näkyy tyyleissämme edelleen. Syytämme Laurenia myös vuosia jatkuneesta ihastuksestamme Chanel-klassikkolaukkuihin.

Laurenin tyyliä aikoinaan (ja edelleen!) ihailevina päädyimme tietenkin myös hankkimaan Laurenin kirjat, jotka eivät varsinaisesti hurmanneet laadukkuudellaan, mutta oli silti aikoinaan ehdottomasti hankittava. Tintti metsästi kirjat tietysti heti Jenkeistä vanhempien luona vieraillessa ja se ei koskaan unohdu, kuinka kirjakaupan hyllyjen välissä pitkään palloilleena, tuli myyjä opastamaan Laurenin kirjojen löytyvän teiniosastolta aikuisten kirjojen sijaan. Äitini jaksoi aina tämän jälkeen kysellä, tulenko taas Bostoniin lastenkirjaostoksille...

Aiheesta hiukan enemmän keskusteltuamme tulimme siihen tulokseen, että siniverisillä on varmasti ollut suurempi vaikutus tyyleihimme kuin arvaammekaan. Emme esimerkiksi usko, että olisimme aikoinaan päätyneet investoimaan valtavan suuriin Canada Goose -takkeihin ilman Madden ja Stureplan 2000 -tyylin vaikutusta. Samoihin aikoihin tv-sarjoista Gossip Girl tarjosi aikanaan myös preppy-henkistä inspiraatiota Upper East Siden tyyliin, vaikka emme suoraan kopioineetkaan Blairin ja Serenan koulutyttömäisiä asuja tyyleihimme.



Tintin jonkinlaisena tyyli-idolina on vuosien ajan toiminut Gwyneth Paltrow, jonka trendikkäässä eleganssissa on aina ollut jotakin kiinnostavaa. Myös Olivia Palermo on toiminut pitkään inspiraationa - meille molemmille. Betinan viime aikaisina tyyli-ihastuksia ovat olleet Emilia de Poret, Marie Serneholt, Jennifer Lawrence ja Dakota Johnson, joita yhdistää tietynlainen huolettomuus ja "cool girl" -habitus. Nykyisin kuitenkin yksittäiset henkilöt tyyli-idoleina ovat harvassa, sillä useimmiten inspiraatio löytyy samanhenkisten pinnaajien, instaajien tai bloggaajien kautta. Oli kuitenkin mielenkiintoista pohtia mistä oma tyyli on saanut inspiraationsa vuosien saatossa.

Ketkä ovat vuosien aikana vaikuttaneet teidän tyyleihinne? Onko teillä tyyli-idoleita?

A while back we ended up having a discussion on who has influenced our style during the years. This conversation was sparked by the fact that we both confessed spending quite a lot of time years ago in the art of mastering the perfect side braid - inspired by none other than Lauren Conrad. Years later we have ditched the braids, but there are still elements in our style created by our then style inspirations. During the years our style idols having included everyone from Gwyneth Paltrow to some of our royal favorites to Blair Waldorf - with the latest addition of effortless cool girl styles such as Jennifer Lawrence and Dakota Johnson. 

Tintti & Betina 

Kuvat: Pinterest

No Comments Yet, Leave Yours!