PODCASTIT

Tuesday, March 15, 2016

Kuunteletteko te paljon podcasteja? Itse sukelsin podien maailmaan vuosi sitten talvella palatessani hoitovapaalta takaisin työelämään. Bussimatkat töihin olivatkin yhtäkkiä arkista luksusta - ihan omaa aikaa, jolloin kukaan ei kaipaisi minulta yhtään mitään. Todella harvinaista herkkua äitiysloman jälkeen ja näistä hetkistä halusin tietysti ottaa kaiken ilon irti ja tähän hetkeen löysin podcastit. Äänitallenteissa viehättää sisällön lisäksi se, että pikästä aikaa saa kuunnella jotakin keskittyneesti, esimerkiksi radio ja musiikki kun yleensä toimivat vain taustamediana.

Yksi äitiysloman parhaista asioista ovat pitkät vaunukävelyt ja nämä hetket ovat nykyään ne, jolloin podcasteja kuuntelen. Lenkit saattavat tosin venyä entisestään tämän tavan myötä, kun kotiin ei malttaisi kääntyä vielä yhden jakson kuuntelemisen sijaan. Äitiyslomalla ollessa tämä on myös oiva tapa pitää yllä ruotsin- ja englanninkieltä ja usein yritänkin tietoisesti etsiä ulkomaalaisia podeja.



Podcastit tuntuvat olevan tällä hetkellä jonkinlaisessa nosteessa blogimaailmassa ja etenkin ruotsalaiset bloggaajat ovat alkaneet nauhoittaa podcasteja viimeisen vuoden aikana. Kaipaisin kuitenkin lisää kepeää kuunneltavaa ja enemmän kuin mielelläni kuulisin teiltä vinkkejä hyvistä viihdemaailman podeista. Tässä omia suosikkejani, joita vaihdellen kuuntelen: 

Pod Royal - Ensimmäinen podi, jota aloin kuunnella ja aiheena tietysti kuninkaalliset. Svensk Dam Tidningin podi,  joka päivittyy aina kuninkaallisessa maailmassa jotain mielenkiintoista tapahtuessa.
Limetown - Fiktiivinen jännitystarina kylän kadonneista asukkaista, tätä ei voi kuunnella pimeässä sillä tarina tempaa mukaansa ja saa mielikuvituksen laukkaamaan.
Säker Stil - Suosikkityylikirjani kirjoittajien podi, joka on oma suosikkini ja jonka yleensä "säästän" aina kuunneltavaksi jollekin ihanan aurinkoiselle ja pitkälle vaunulenkille.
I nöd och lust - Ruotsalaisbloggarien Petra Tungårdin sekä Linn Olssonin Ruotsissa suosittu podcast, joka keskittyy ihmissuhteisiin. Hyvää harjoitusta ruotsinkielelle, kuten edellinenkin.
This American Life - Suosittu jenkkiradion podi, joka käsittelee monipuolisesti ajankohtaisia aiheita. Tätä kuuntelen välillä ihan englanninkielen takia.
TED Talks Paljon podeja (ja Youtube-klippejä) mielenkiintoisista aiheista. Puheenvuoroja konferensseista sekä workshopeista eri puolilta maailmaa. 
Voguen oma pod sukeltaa syvälle muodin maailmaan. Aiheet rakentuvat julkaistujen lehtien ympärille.
Noora&Noora - Oikeastaan ainoa kuuntelemani suomalainen podi. Nooria on miellyttävä kuunnella ja aiheet sopivan kevyitä.


Jos haluaa sivistää itseään ja palata virtuaalisesti koulun penkille, löytyy esimerkiksi London School of Economicsin avoimia luentoja kuunneltavaksi. Business Insider listasi puolestaan 17 podia, jotka tekevät viisaammaksi ja linkin takaa löytyy monta talous- ja politiikanaiheista podia.  Suomalaisista podcasteista löysin tällaisen sivuston.


Podcasts are really nothing new but have become more and more popular in a blog scene lately. I love the way they are personal and make one to concentrate. No background music but stories and interviews that capture attention. Podcast are an essential part of my maternity leave and especially long stroller walks and here are some of my favorite pods.  


Tintti

2 comments:

  1. Kiitos vinkeistä! Minkä sovelluksen kautta kuuntelet Podcasteja?

    ReplyDelete
  2. Kiva, jos vinkeistä oli hyötyä :) Kuuntelen podeja lähinnä ihan iPhonen oman podcast -applikaation kautta. :)

    Tintti

    ReplyDelete