HAPPY BIRTHDAY, STELLAR!

Tuesday, March 8, 2016

Vuoden 2015 Naistenpäivä jää ikuisesti mieleemme erityisen jännittävänä päivänä - nimittäin silloin lanseerasimme Stellarin. Tuolloin takana oli yli puoli vuotta suunnittelua, visiointia, konseptointia ja koodaamista - ja maaliskuun kahdeksas oli erinomainen päivä päästää babymme päivänvaloon. Ja mikä mahtava vuosi meillä onkaan ollut! Stellarin ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi kyselimme toisiltamme ajatuksiamme liittyen bloggaamiseen.


Miltä bloggaaminen on tuntunut?
Betina: Aivan ihanalta - ja jännittävältä! Aloimme keskenämme Stellarin alkuaikoina puhua "jaiks"-hetkistä, joilla tarkoitimme niitä pieniä hetkiä juuri ennen kuin on tekemässä jotain uutta ja jännittävää, kuten esimerkiksi postauksen "julkaise"-napin painamista tai haastateltavan kontaktoimista. Stellarin vuosi on kokonaisuudessaan ollut meille yhtä isoa "jaiks"-hetkeä! On myös ollut ihana huomata miten Stellarin story-ajatus on ymmärretty; miten fokus on meidän bloggaajien sijaan mielenkiintoisissa ihmisissä, brändeissä ja ilmiöissä ympärillämme. Tästä uudenlaisesta blogi-ideasta olemme saaneet paljon hyvää palautetta.

Mikä bloggaamisessa on yllättänyt?
Tintti: Se, miten nopeasti Stellar on kasvanut. Ajattelimme blogimme löytävän pikkuhiljaa lukijoita ja kasvun olevan maltillista, mutta jostain syystä Stellarin lukijamäärät kasvoivat heti alusta alkaen todella nopeasti. Tästä olemme tietysti onnellisia ja kiitollisia, mutta se on myös jännittänyt välillä. Yllätyksenä on tullut myös se, kuinka henkilökohtaiselta julkinen blogin kirjoittaminen on tuntunut ja kuinka paljon se on välillä pelottanutkin. Tämän myötä myös jokaikinen blogista saatu positiivinen kommentti tutuilta ja tuntemattomilta on ollut tärkeämpi kuin sen antaja olisi varmasti koskaan osannut kuvitellakaan. 

Mikä bloggaamisessa on ollut parasta?
Tintti: Parasta ovat ehdottomasti olleet kaikki ihmiset, joihin olemme päässeet tutustumaan. Mielenkiintoiset naiset ja brändit storyjen takana sekä kaikki bloggaajakollegat, joihin olemme päässeet tutustumaan erilaisissa tapahtumissa sekä virtuaalisesti blogien kautta. Tämä harrastus on tuonut mukanaan ihan uudenlaisen virtuaalisen kaveripiirin.

Betina: On pakko mainita, että miten ihana ja tiivis parivaljakko ja työpari meistä on tullut. Toisen ei tarvitse kuin aloittaa lause ja toinen jatkaa! 

Mikä bloggaamisessa on ollut haastavinta? 
Betina: Haastavinta on ehdottomasti ajanhallinta ja se, että arjesta löytää aikaa etenkin valokuvaamiselle. Suomen valo-olosuhteet tuovat ehdottomasti myös omat haasteensa bloggaamiseen! Haastavaa meille molemmille on myös ollut rajanveto sen suhteen, kuinka paljon kerromme täällä itsestämme. 

Mitä olette oppineet vuoden aikana?
Tintti: Hurjan paljon kaikkea tekniseen puoleen liittyvää ja esimerkiksi koodaamista. Sekä myös olla välittämättä siitä hassusta tunteesta ladata omia kuvia nettiin ja puhua julkisesti kaikista ei niin vakavista asioista. Se on myös omalta osaltaan tasapainoilua työ- ja vapaa-ajan identiteettien välillä. 

Missä Stellar on kymmenen vuoden päästä, bloggaatteko silloin ammatiksenne?
Tintti: On ollut hauskaa ja yllättävää miten paljon meiltä on kysytty tätä. Vaikka bloggaaminen on meille todella rakas harrastus - täyspäiväinen bloggaaminen ei kuulu urasuunnitelmiimme. Meillä molemmilla on paljon haaveita ja tavoitteita uriemme suhteen ja meille on tärkeää päästä toteuttamaan itseämme työelämässä. Ei ole kuitenkaan sanottua etteikö Stellar jonain päivänä laajentuisi blogin ulkopuolelle.


Tärkeän ensimmäisen syntymäpäivän lisäksi haluamme toivottaa hyvää Naistenpäivää kaikille upeille naisille! Päivän kunniaksi kuulisimme teiltä myös enemmän kuin mielellämme, mikäli teillä on toiveita Stellarin sisällön suhteen. Mistä aihealueista te haluaisitte lukea lisää?


Happy birthday, little Stellar! Looking back at our first year, there are no words how excited and thankful we are about it. Not in our wildest dreams could we have imagined a first year like this.  

Betina & Tintti

6 comments:

  1. Hyvää 1-vuotispäivää ja naistenpäivää! Teillä on tosiaan ollut huikea blogivuosi ja minusta olette saaneet vakituisen lukijan. Pidän Stellarissa siitä, että näkökulmaa on muuhunkin kuin kukkasiin ja sisustukseen. Onneksi naisten elämänpiiriin kuuluu nykyään muutakin kuin koti, lapset ja pukeutuminen. Välillä mietin ja kipuilen, onko lifestylebloggaaminen näiden vanhojen arvojen toisintamista... mutta on se myös paljon muuta. Se on naisten oma foorumi ja tukiverkko ja nostaa esiin uusia voimahahmoja. Mutta ehkä voisin itsekin katsella aihepiiriäni tässä mielessä uusin silmin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunis ja erinomaista naistenpäivää Sinullekin! Ihana kuulla sinun viihtyneen täällä. Ihan samojen pohdintojen ääressä meistä varmasti moni hiukan aikuisempi blooggaaja on. Itse olen paljon miettinyt ja kipuillutkin sitä, että voinko olla ammatillisesti uskottava, jos julkisesti puhun näistä nimenomaan perinteisestä naistenjutuista. Mutta sitten usein mietin, että tämä on tismalleen sama asia, kuin vaikka penkkiurheilu miehille ja sitähän pidetään hyvinkin hyväksyttävänä. ☺️ Tämä harrastus tarjoaa tosiaan niin paljon muutakin on mahtava verkosto. Sinulta luemme enemmän kuin mielellämme monipuolisesti eri aihepiireistä juttuja. ☺️

      Tintti

      Delete
  2. Hyvää 1v. päivää Stellar ja Stellarin upeat ladyt! ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihana Karkki ja hyvää reissua!

      Tintti

      Delete
  3. Upeaa Tintti & Betina!! Vuosi täydellistä jälkeä!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos, olemme otettuja tästä kommentista ☺️

      Tintti

      Delete