IN BETWEEN

Thursday, October 22, 2015

En varsinaisesti kuulu niihin ihmisiin, jotka erityisesti nauttisivat vuodenaikojen vaihtelusta tai etenkään ilmojen viilenemisestä. Jos saisin päättää, Suomessa vuodenajat vaihtelisivat korkeintaan kevään ja kesän välillä. Tämä syksy on kuitenkin ollut poikkeuksellisen kaunis aurinkoisine päivineen. Lämmin syksy on ihana, sillä se mahdollistaa kevyempien syysvaatteiden käytön ennen vähemmän esteettisiin, mutta käytännöllisiin arktisiin talvivaatteisiin siirtymistä. Välikauden vaatteet jäävätkin usein harmillisen vähäiselle käytölle, kuten huhtikuussa pohdiskelimme (lähes identtisissä) kevättakeissamme.

Lähiviikkoina olenkin viihtynyt kesällä ostamassani villakangastakissa, jota voisi Nooraa lainaten nimittää hybriditakiksi. Tämä in between -takki on normaalia villakangastakkia ohuempi, mutta toivottavasti lämpimien asusteiden kanssa käyttökelpoinen myös hieman viileämmillä säillä. Rehellisyyden nimissä todella toivon tätä, sillä elokuussa takin ostettuani laitoin sen kaappiin odottamaan syksyä - ja harmillista kyllä muistin sen olemassaolon vasta muutama viikko sitten. Pidän siitä kuitenkin niin paljon, että melko varmasti näette minut siinä (toivottavasti ei palelemassa) vielä marraskuussakin.


Even though I absolutely love living in the Nordics, I would trade the cold weather to a warmer climate in a heartbeat. This fall has however been exceptionally beautiful due to warmer than normal weather and thus I've actually enjoyed the season. Clothing-wise as well the warmer weather has been fantastic as it allows longer use of those beautiful in between seasons jackets before moving into full-on winter gear. My favorite piece is this wool blend jacket that is a slightly lighter version of the traditional ones. 

Betina

4 comments:

  1. Ihana takki ja nainen! <3 Tosi kauniit kuvat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos - olipa kauniisti sanottu! <3

      Betina

      Delete
  2. Replies
    1. Voi kiitos Minna! :-) Kyseinen asu on ollut tosi paljon käytössä syksyn aikana; kaulukset tuovat muuten hyvin yksinkertaiseen asuun hauskan lisän :)

      Betina

      Delete