SUMMER WIND IN MY HAIR (LITERALLY)

Monday, August 3, 2015

Vaikka tänä vuonna varsinaisia kesävaatteita on päässyt käyttämään todella vähän, on tämä valkoinen pitsimekko ollut yksi luottovaatteistani kesän ajan. Se on toiminut niin Lissabonin helteissä kesän villeimmän vaaleanpunaisen ostokseni kanssa terassilounaalla kuin iltajuhlissa kaivattuna vaihtoehtona pikkumustalle. 

Tuohon vaihteluun liittyen keskustelimmekin juuri ystäväni kanssa tietyistä, usein värikkäistä tai omasta tyylistä muuten vain poikkeavista vaatekappaleista, joiden kohdalla ihmiset monesti ystävällisesti kehuvat uutta, kaunista vaatetta ja kysyvät sen ostopaikkaa. Klassisen tyylin ystävälle (or someone could say boring...) nämä värikkäiden vaatteiden kehut tuntuvat aina hieman huvittavilta, sillä harvoin uutta valkoista kauluspaitaa, beigeä neuletta tai mustaa mekkoa kehutaan. Kuitenkin itselle nekin hankinnat tuntuvat yhtä lailla ihanilta ja täysin erilaisilta kuin ne kymmenen jo kaapissa olevaa valkoista kauluspaitaa. Tämä pitsimekko kuuluu minulla siihen kehuttujen vaatteiden ryhmään - ehkä juuri niiden lukuisten mustien mekkojen takia. Olen pyrkinyt itse viime aikoina rohkeammin kokeilemaan uudenlaisia asukokonaisuuksia ja pysymään edes hetkellisesti poissa mukavuusalueeltani. 

Hiuspuolella Suomen kesä ja kova tuuli hoitivat tämän tyylivaihtelun kuvia varten; pidän hiuksia harvoin kiinni, mutta kymmenet kuvat hiuksista kasvoilla sanelivat tämän ex tempore -nutturakampauksen.  


Do you know when you wear a really bright colored dress or something that's just different from your everyday look - and suddenly everyone compliments on it? For me it always happens with this dress; I ofter wear it on summer night events instead of a little black dress. A good reminder to sometimes step outside your comfort zone when it comes to style - at least for me. Not a huge walk on the wild side, but when it comes to style, I prefer taking baby steps. With a little help of the Finnish summer wind, I took an instant leap from my comfort zone of wearing my hair down to a spontaneous chignon - after 20 shots with hair blocking my face. 

Betina

2 comments:

  1. You are so beautiful! Betti, and I miss you!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aww - you're too kind, Lorrie! Miss you too!

      Betina

      Delete