URHEILU RASKAUDEN JÄLKEEN

Wednesday, July 29, 2015

Urheilu on aina kuulunut elämääni ja ollut tiivis osa arkeani nuoresta lähtien. Säännöllinen liikkuminen on yksi hyvän olon kulmakivistäni, enkä voisi kuvitella eläväni pidempää aikaa ilman liikuntaa. Raskauden aikana urheilu pysyi arjessani mukana, tietysti hieman kevennettynä ja raskauden olotilaa kuunnellen. Suosikkini Body Combat jäi pois viikolla 16 ja juoksemisen lopetin rakenneultran aikaan raskauden puolivälissä. Siitä eteenpäin ohjelmaan kuului lähinnä spinningiä sekä kuntosalia reippaiden kävelylenkkien lisäksi. Olen ollut kovin onnekas, kun olen molemmissa raskauksissani pystynyt liikkumaan ja voinut niin hyvin, että urheilemaan on päässyt säännöllisesti molemmilla kerroilla ihan loppumetreille asti.

Päivittäisestä liikunnasta käyvät tässä vaiheessa vielä pitkät vaunulenkit. Hurjan työn tehnyt vartalo ansaitsee aikaa palautua rauhassa, eikä tässä asiassa kiirehtiminen minusta todellakaan kannata. Rankempien treenien aika on sitten vasta syksymmällä ja urheilua aloitellaan nyt kaikessa rauhassa.


Juoksulenkillä olen nyt käynyt kerran ja pikkuhiljaa olen aloittanut myös kevyttä lihaskunnon harjoittamista. Jooga, staattiset liikkeet sekä omalla kehonpainolla tehtävät harjoitteet ovat tässä vaiheessa niitä omalle kropalleni sopivia. Juoksemisen aikaansaamaa vapauden tunnetta ehdin todella paljon jo raskauden aikana kaivata ja juoksupolulle oli jo kova ikävä. Pakollinen tauko ja kevyemmin treenaaminen nostivat treenimotivaation korkealle ja tällä hetkellä ei itseään tarvitse urheilemaan houkutella. 

Toivon kovasti jokaisen äidin olevan hellä vartaloaan kohtaan ja unohtavan paineet entisiin mittoihin palautumisesta ennätysajassa. Nykyään kun välillä tuntuu, että raskautta edeltävään ulkonäköön pääsemisestä käydään kovaa kilpailua ja muutamassa viikossa tulisi raskauden jäljet olla hävitetty. Uskon jokaisen palaavan kyllä takaisin omiin mittoihinsa järkevällä ruokavaliolla ja myöhemmin lisätyllä liikunnalla ja palautuminen tapahtukoon jokaisen omassa aikataulussa. Tämä aika on parempi käyttää vauvan ihasteluun ja nuuhkutteluun ja unohtaa täysin turha stressi ulkonäöstä. Ulkonäköä rutkasti tärkeämmäksi koen myös energisen olon ja arjessa jaksaminen. Hyvä kunto auttaa äitiydessä hurjasti ja oma tavoitteeni onkin energinen ja ryhdikäs olo.

Vaikka intoa urheilemaan riittää tällä hetkellä tauon jälkeen ihan todella paljon muutenkin, olen molemmilla kerroilla hakenut lisäinspiraatiota myös muualta. Aiheesta löytyy monia blogeja ja esimerkiksi pirteä ja aito Kunnon Mamma toimii erinomaisena innoittajana kohti energisempää perhearkea. Lisäksi olen tykännyt todella paljon Sofi Fahrmanin ja Julia Forsin kirjoista ja lehtiä aiheesta löytyy tietysti myös paljon.

Ja tässä vaiheessa voi tietysti myös palkita ja tsempata itseään muutamalla uudella treenivaatteella, joilla on todistetusti piristävä vaikutus treenaamiseen.

I really missed running and getting back to my normal workout routines during my pregnancy. I'm getting back on track slowly and softly and have now started the first post-pregnancy exercises. My objective is an energetic everyday feeling and I'm giving my body the time it needs to recover. I believe a balanced diet together with the light workout helps me achieve my goal. 

Tintti

2 comments:

  1. Oi, kiitos maininnasta! Miten ihanaa palautetta suosikkibloggaajiltani. :)
    Erittäin hyvä teksti tärkeästä aiheesta - toivoisin, että jokainen vartalostaan synnytyksen jälkeen stressaava lukisi tämän. Raskaus ja synnytys on keholle aikamoinen koetus, ja pitäisi olla sanomattakin selvää että heti synnytyksen jälkeen ei tarvitse näyttää siltä kuin ei koskaan olisikaan ollut raskaana. On ikävää, että nykyisin paineet tosiaan tuntuvat kohdistuvan raskauskilojen pudotukseen ja kropan kiristämiseen pikavauhtia. Kärrylenkit, mahdollinen imetys ja ihan vauvan perushoito ovat mielestäni hyvää "treeniä" ihan itsessään vastasyntyneen kanssa.
    Muistan muuten tuon tunteen, kun lähdin ensimmäisen kerran juoksulenkille raskauden jälkeen: mikä mahtava vapauden tunne! Tuntui ihan käsittämättömältä että sain viilettää siellä lenkkipolulla ihan itsekseni ilman isoa mahaa tai vauvaa... :)

    ReplyDelete
  2. Ole hyvä, ja kiitos ihanista hetkistä, joita olet blogillasi tarjonnut :)

    Ja kiitos kommentistasi! Sellaisen kultaisen keskitien puuttuminen aiheen ympäriltä on itseänikin häirinnyt molempien raskauksien kohdalla, kun aihe on ollut ajankohtainen ja siitä on tullut luettua. Tuntuu, että sellaista keskitietä, jossa tavoitteena on hyvä ja terveellinen olo järkevästi (ja riittävän maltillisesti) liikkuen ilman turhia ulkonäköpaineita, oikein ole ollut esillä. Ja todellakin, juurikin nuo mainitsemasi ovat täysin riittävää treeniä tässä vaiheessa. Ja niin ihania onneksi ovatkin. :)

    Mutta oih, se tunne, kun ensi kertaa sai juosta!! Ja sama tunne on vielä edessä sitten syksymmällä; ensimmäinen body combat, ensimmäinen kunnon salitreeni…sitä kohti!

    Ihania treenihetkiä! :)

    ReplyDelete