IT'S A...

Sunday, March 22, 2015

Suurin osa odottajista taitaa nykyään selvittää raskauden aikana, kumpaa sukupuolta vatsassa kasvava vauva on. Ainakaan omasta ystäväpiiristäni ei juuri kukaan ole malttanut tai halunnut odottaa vauvan sukupuolen selvittämistä synnytykseen asti, vaan sukupuoli on saatu kätilöltä tietoon raskauden puolivälin aikaan. Näin halusimme mekin tehdä tässä raskaudessa, samoin, kuin esikoisemme kanssa aikanaan. 

Olen aina ajatellut itseäni poikien äitinä ja olen nähnyt itseni vauhdikkaita ja vilkkaita poikia kasvattamassa. Esikoisen kohdalla en rehellisesti edes aidosti miettinytkään, että vatsassa kasvaisi tyttö, jotenkin niin varma olin poikavauvasta, nimikin kun oli jo monen monta vuotta ollut hänelle mielessä.

Toisen kohdalla ajattelin luonnollisesti häntä pikkuveljenä jonkin aikaa. Mies oli kuitenkin alusta alkaen vahvasti tyttöveikkauksen puolella ja esimerkiksi jatkuvasti kasvava ja todellinen makeanhimo deluxe saivat itsenikin jossain vaiheessa tyttöveikkauksen puolelle ja niiden niin sanottujen perinteisten tyttöoireiden vain vahvistuessa raskauden edetessä olimmekin yhtäkkiä ajatuksissamme pojan ja tytön vanhemmat. 

Kun rakenneultran päätteeksi saimme huojentuneena kuulla kaiken olevan pienellä hyvin ja kätilön kysyessä halusta kuulla sukupuolesta, jännitti tilanne taas ihan todella paljon. Sukupuolen selviäminen konkretisoi niin kovasti, kuka siellä vatsassa kasvaakaan ja tulevaan pystyy valmistautumaan aivan uudella tavalla. Yhdessä kätilön kanssa juttelimme pitkään myös siitä, miten onnellisessa asemassa Suomessa olemmekaan, kun kulttuurissamme ei sukupuolella ole samanlaista merkitystä kuin monessa muussa maassa ja kaikki sukupuoliuutiset ovat aivan yhtä onnellisia.  Ja niin myös meille rehellisesti olisi ollut, yhtä onnellinen vaihtoehto, ihan kumpi vain. Kun kätilö sitten lopulta kertoi meille tulevasta pienestä terveestä tytöstä, tuntui se jotenkin niin kovin oikealta, isoveli ja pikkusisko - juuri sellainenhan se meidän nelihenkinen perhe onkin ja tämän olimme jotenkin aika vahvasti tosiaan aavistaneetkin. Ihan  kuivin silmin ei siitä päivästä selvitty ja nämä ovat sellaisia hetkiä, jotka eivät unohdu varmasti koskaan.


Poikalapsen jälkeen kaikki vaaleanpunainen rusetteineen, mekkoineen ja röyhelöineen tuntui tietysti kivalta vaihtelulta ja ihan rehellisesti voin myöntää muutamat ensimmäiset päivät rakenneultran jälkeen menneen aikamoisessa vaaleanpunaisessa kuplassa. Vaikka kauneimmat lastenvaatteet ovatkin mielestäni molemmille sukupuolille sopivia värejä ja siitä vaaleanpunaisen oikeasta kylmän haaleasta väristäkin olen aika tarkka, oli niitä rusetteja ja mekkoja ihana vauvanvaateosastoilla katsella. Yllätyksiähän näissäkin asioissa aina silloin tällöin tapahtuu ja katsotaan lahjoitammeko sitten kesällä hymyssä suin kaiken vaaleanpunaisen jollekin vastasyntyneen tytön äidille omaa pientä poikaa hoitaessa.. Mutta ainakin siihen asti valmistaudutaan täällä siis tulevaan kovin vaaleanpunaisin mielin.

One big pregnancy milestone is getting to know the sex of the baby and as most of the parents now a days we wanted to know the gender of our second baby when it was possible. Even though I have always seen myself as a mother of boys my pregnancy symptoms got us place our bets for a girl in the very beginning of the pregnancy. 

When our midwife told us that it really is a healthy little girl kicking in my belly we were filled with joy and it all felt so natural. A little sister for our son and having a boy and a girl is perfect for our family. After having a boy I'm of course excited about everything pink and pretty and even though I think the most beautiful baby clothes are in unisex colors it seems that there will be a lot of pink in our home as well.


Tintti

No Comments Yet, Leave Yours!